hu huuuuu

Voi hurja,aikaa on mennyt tuhottoman paljon kun viimeksi olen täällä käynyt ja kirjoittanut!!!
Ja voi mitä kaikke sinä aikana onkaan tapahtunut:muutama lintu on lentänyt pesästä,esikoinen on alkottanut koulun,olemme muuttaneet.....ja kaikista riittäis ajatuksia vaikka kuinka paljon jaettavaksi.Isoja asioita elämässä!

Jospa taas jatkaisin blogin kirjottelua;)

lauantaita

Jos joku,niin tällänen vuosien kestänyt kotiäitiys on tehnyt tehtävänsä.Minulla on aikaa
tutkiskella itseäni aamusta iltaa vuodesta toiseen.....siis oikeesti.Koskaan ei tule työkaverit
"häiritsemään" ajatteluani,ja se ei todellakaan enään ole pelkkää plussaa.

Tunnen oman raadollisuuden,heikkouden,vajavaisuuden,osaamattomuuden liiankin hyvin.
Jopa niin hyvin,että nyt alkaa tuntumaan,että onkohan minusta enään mihinkään uuteen,kun tämä
ajanjakso joskus päättyy.....ja se on alkanut aidosti pelottamaan.

Olen ollut "johtaja" kaikki nämä vuodet,ja "alaiseni" (lapset) ovat olleet juuri sitä varten,että muovaan ja muokkaan heitä.....ja jokainen tietää kasvatusoppaista sen verran,että näin sen kuuluu ollakin:)))

Miten tällänen ihminen,joka on johtanut "yritystä" yli 20vuotta,voi siirtyä jonkun toisen alaisuuteen!!kysympä vaan?? Tiedän,että on alueita joissa olen varmasti hyvä....mutta en todellakaan halua ruveta pesemään vessoja,toisten pyykkivuoria tuhoomaan,olemaan eteisvahtina että ulkoa tulevat ihmiset laittavat jalkineet/takit/hatut/skeitit omalle paikalla.

Olen myös huomannut,että kun tulee oikeen vaikee tilanne.....on helpompi siirtyä syrjään,ja antaa asioiden lipua omalla painollaan eteenpäin.Tämä piirre ei kylläkään näy kotioloissa,mutta muualla.

Olen nauttinut iän tuomasta varmuudesta ja rohkeudesta olla oma itsensä.Nyt kuitenkin enenemässä määrin huomaan omat heikkouteni.....Ehkä tämä tuo balanssin tähän palettiin.Ehkä on vielä toivoa,että minusta kuoriutuu viisas vanha Rouva,joka voi olla rohkaisuna ja tukena nuorille Rouville jotka ovat äitiyden ja naiseuden alkutaipaleella.

vanhempainiltailuja

Laskin,että olen istunut kymmenissä vanhempainilloissa.Ja tutustunut lasten koulunkäynnin yhteydessä yli viiteen kouluun.Eilen oli taas yhden vanhempainillan vuoro.

Kysymyksessä on koulu jota käy lapsemme,joka sai reilu vuosi sitten virallisesti diagnoosin kehitysvamma.Olen kokenut tässä prosessi monenlaista,kun olen totutellut/opetellut olemaan kehitysvammaisen lapsen äiti.....

Yksi kokemus tällä tiellä oli eilen.Oli erillainen lataus istua erityiskoulun ruokalassa kahvikuppi edessä,muiden erityislasten vanhempien ja opettajien kanssa.Tunne,että tänne me kuulumme oli uusi.Aijemmin olen mielessäni HUUTANUT "mitä mä täällä teen,en kuulu tänne!",kun olen ollut kehitysvammaisten lasten vanhemien vertaistukiryhmässä.Tai kun olen istunut palavereissa,koskien tätä lasta.Nyt tajusin,että yksi rappunen on taas noustu eteenpäin tällä tiellä.

Toinen asia,mikä on ollut aivan silmiinpistävää ja koskettavaa:koulun ilmapiiri! Aijemmat tutuksi tulleet koulut on ollu ihan ok,eikä todellakaan ole mitään valittamista.Mutta nyt olen kokenut erityistä lämpöä,ja huomavaisuutta kun astun koulun ovesta sisään:) Rehtori,joka vieraili vielä jokaisessa luokassa erikseen,pystyi heti kertomaan henkilöhohtaisia kokemuksia tästä luokasta,eikä lainkaa halunnut olla etäinen ja tietämätön mitä koulussa ruohonjuuritasolla tapahtuu.

Ilosenä yllätyksenä tällä lyhyellä tiellä erityikoulussamme on myös ollut: lukujärjestykseen
merkatutu kaussakäynnit ja kotitaloustunnit.Lisäksi aistihuoneessa olevat lepohetket....
Ei pahoja vaihtoehtoja pienille koululaisille normi koulussakaan:))

puristuksissa

Kesä tuli ja meni.Kummasti sitä on vaan (joutunut) sopeutumaan tähänkin tilanteeseen,että yksi on lentänyt pesästä.Elämä on ihmeellistä,sopeutumisen suhteen.Vaikkakin kaipaa kovasti aikuistunutta lasta,niin äidinsydän tietää että näin asioiden pitääkin mennä.
Nyt toinenkin lapsi puhuu kotoota muutosta.....huh.

Itse etsin kuumeisesti paikkaani ja tuntuu,että "vanne kiristää päätä".Kesällä laitoimme talon myyntiin,mutta olosuhteiden pakosta otimme sen jo poiskin myynnistä.Kuitenkin minulle jäi vahva tunne,että jotain uutta elämässä PITÄÄ tulle.Tuntuuko tunne tutulta??On kuin kulkisin sumussa,eikä sen takaa pilkistä aurinkoa jota kohden pitäis mennä......

Ympärilläni nään paljon asioita,mitkä tuntuu niin ahdistavilta ja joiden kanssa ei yksinkertaisesti pysty elämään.On ihmisiä,jotka on vallan ja itsekkyyden nimissä valmiit tekemään mitä vaan.Ja tämä vielä kätketään "hyvyyteen" ja "valheisiin".Näin saadaankin monen pää sekasin,ja hups.....ne jotka eivät hyväksykään tätä,ovat hujareita ja juoksevat ihmisten perässä.Vaatii aikamoista rohkeutta ja nöyryyttä seurata sydämensä ääntä silläkin uhalle,että sinut leimataa "pahaksi".

Joskus elämässä on tehtävä radikaaleja liikeitä,jotta voit olla uskollinen totuudella!!Enemmän tulee kuunella Jumalaa kuin ihmisiä...näin se vaan on.Ja eikö juuri sydämelle Jumala puhukin.Se omantunnon ääni,joka meissä jokaisessa on......

lintu lensi pesästä

Tänään se sitten tapahtui,mitä olen kauan pelännyt....ensimmäinen lintu lensi pesästä!

Olen siirtänyt asian syvällistä käsittelyä aikana jolloin muutto alkoi varmistua.Innokas

nuoriherra on hoitanut muuttoon liittyvät asiat itse,ja pakkaaminen ja auton täyttäminenkin

sujuin ihan häneltä omatoimisesti:) Vältin suorastaan joutumasta kohtaamaan tätä asiaa....joka 

sinänsä kuulosta ehkä oudolta,mutta en oikeesti tiennyt miten kestän tämän ikävän ja luopumisen

tuskan.Eilen illalla tavaroiden ollessa valmiina muuttoautossa tätä päivää varten,kävin tyhjässä huoneessa!

Sillon se sitten purkautu:itkua sydämen pohjasta!!!!

Tajusin että aika mennyt palaja ei koskaan.Ajatuksissa näin pienen tarmoa ja innostusta olevan 

lapsemme pikkuisena.Isonpan hän on ollut meidän sosiaalinen lähteeemme,ystäviä ja toimintaa riittää

hänen ympärillä aina.Lahjakkuutta kaikilla taiteellisilla aloilla,sosiaalista taitoia käsitellä kehity-

vammaista pikkusiskoa,ja vaikka millasia hyviä ominaisuuksia täynnä oleva lapsi.

Vastapainona todella jääräpäinen ja menee läpi vaikka harmaan kiven (vaikka vähän tuliskin turpaan,heh).

Nyt on sitten kyyneleitä vuodateltu pitkin päivää.Toisaalla sydämessäni koen valtavaa riemua,että 

hän saa lähteä innolla kohti uusia haasteita ja koittamaa miten siivet kantaa.

Äsken kun pienimmäisen kanssa rukoilimme iltarukousta,niin siinä tajusin taas kerran mikä etuoikeus

rukoileminen on.Siinä minä saan äitinä jättää lapseni Taivaan Isän kämmenelle.Itse en nää enää voi olla 

samalla lailla läsnä hänen elämässä kun pikkusena,mutta Jumala on häntä lähellä:)

huh huh,olipa päivä.....

testi

siis kääk,tämä bolgger on muuttunut,enkä osaa enää edes käyttää tätä....."lapset,missä olette,äiti tarttee nyt apua!!!!"
Tässä nyt testaan,että osaanko edes laittaa tätä tekstiä näkyviin.Voi että,just kun jotain opin,niin sit taas tulee uusia virityksiä kehiin:( no,ehkä opin tän.

Aikaa on TAAS vieriny,ja en ole saanut aikaseksi kirjottaa tänne.
Ehkä alan avata sanallista arkkuani taas......
Uusia tuulia tässä onkin luvassa:ensimmäinen lintu lentää pesästään ensi viikolla! Ja jos olen rehellinen,niin enpä ole asiaa uskaltanut syvällisesti viel miettiä.Tai olenhan pohtinut tätä laajemmalti,mutta näin konkreettisesti kun asia on tässä ja nyt,niin.......apuaaaaaaa...

Toinen iso juttu,jota on joutunut pohtimaan enemmänkin on esikoisen kouluun lähtö syksyllä.
Tänään tein sellasen huomion,että asioidessani hänen kanssa lääkärissä tai muualla,niin sen jälkeen olen kuin tumman pilven verhoomana.Jotenkin vaan erityislapsen erityistarpeet erityisasioineen erityiskouluineen,saa minut lamaantumaan:(( Eli matka jatkuu tälläkin elämänalueella....

Lisäksi tämä kevät on ollut TODELLA haasteellinen kyseisen lapsen kanssa,askeleita on otettu taaksepäin ja meidän "sympioosi" on niin tiukka,että välillä tuntuu että se kuristaa minut,ja happi loppuu.
Jokin muutos elämään pitää tulla ja aika äkkiäkin.......niitä vastauksia tässä odotellessa:))

Nyt testaan,saanko tekstin näkyviin.....

hali hali