lintu lensi pesästä

Tänään se sitten tapahtui,mitä olen kauan pelännyt....ensimmäinen lintu lensi pesästä!

Olen siirtänyt asian syvällistä käsittelyä aikana jolloin muutto alkoi varmistua.Innokas

nuoriherra on hoitanut muuttoon liittyvät asiat itse,ja pakkaaminen ja auton täyttäminenkin

sujuin ihan häneltä omatoimisesti:) Vältin suorastaan joutumasta kohtaamaan tätä asiaa....joka 

sinänsä kuulosta ehkä oudolta,mutta en oikeesti tiennyt miten kestän tämän ikävän ja luopumisen

tuskan.Eilen illalla tavaroiden ollessa valmiina muuttoautossa tätä päivää varten,kävin tyhjässä huoneessa!

Sillon se sitten purkautu:itkua sydämen pohjasta!!!!

Tajusin että aika mennyt palaja ei koskaan.Ajatuksissa näin pienen tarmoa ja innostusta olevan 

lapsemme pikkuisena.Isonpan hän on ollut meidän sosiaalinen lähteeemme,ystäviä ja toimintaa riittää

hänen ympärillä aina.Lahjakkuutta kaikilla taiteellisilla aloilla,sosiaalista taitoia käsitellä kehity-

vammaista pikkusiskoa,ja vaikka millasia hyviä ominaisuuksia täynnä oleva lapsi.

Vastapainona todella jääräpäinen ja menee läpi vaikka harmaan kiven (vaikka vähän tuliskin turpaan,heh).

Nyt on sitten kyyneleitä vuodateltu pitkin päivää.Toisaalla sydämessäni koen valtavaa riemua,että 

hän saa lähteä innolla kohti uusia haasteita ja koittamaa miten siivet kantaa.

Äsken kun pienimmäisen kanssa rukoilimme iltarukousta,niin siinä tajusin taas kerran mikä etuoikeus

rukoileminen on.Siinä minä saan äitinä jättää lapseni Taivaan Isän kämmenelle.Itse en nää enää voi olla 

samalla lailla läsnä hänen elämässä kun pikkusena,mutta Jumala on häntä lähellä:)

huh huh,olipa päivä.....