Tutustuminen

Olin tänään tutustumassa paikalliseen erityiskouluun.Luulin se olevan "läpihuutojuttu".Eilen kuitenkin aloin tuntea sitä samaa ahdistusta,mikä minut aina yllättää aallon lailla.Olisin halunnut jättää ehkä käynnin väliinkin,ja kieltää näin taas totuuden.Asiat kuitenkin järjestyivät niin,että ei ollut mitään "hyvää" tekosyytä perua meno.
Koulu on lämminhenkinen,mukava,viihtyisä,ihania ihmisiä........MUTTA,seuratessamme koulun oppilaiden joulujuhla harjotuksia,se aalto iski TAAS.Koitin pitää sitä hyväntahtoista hymyä huulillani,kun samalla koitin takoa kallooni:älä itke,älä itke,ei mun lapsi kuulu tänne,ei,ei,ei,ei,ei,ei,ei..........
Tunsin huonoa omaatuntoa kun mietin,että miksi muka voin niin ajatella,kun ei nämäkään lapset ja heidän äidit ole voineet päättää kohtaloaan.Ja saanko minä sääliä näitä lapsia,minun lastani,MINUA.
Niin,tässä taitaakin olla kyse itsesäälistä.Oiskohan se totuus?!
Samalla koen suunnatonta lohdutusta ollessani vertaistuen piirissä,siinä meitä oli  useampi äiti ja isä tutustumassa kouluun.
Pakko vielä tämän oman säälini keskellä sanoa,että koulu oli oikeesti IHAN HUIPPU :))