tilintekoa

Luin jokin päivä sitten artikkelin studio 55 sivuilta,mitä suomalaiset katuvat kun kuolema on oven takana.
Yllätyin,kun huomasin,että minä en katunut niistä kirjatuista asioista mitään.....en kadu muutenkaan mitään.

Olen aina kulkenut vahvasti omaa polkuani,ja tehnyt ehkä järkenvastaisiakin päätöksia kun sydän on sanonut toisin.Ehkä näistä suurimpia valintoja on ollut: salamarakastuminen ja avioituminen 9kk seurustelun jälkeen,6 lasta, 20v kotiäitinä..... Jokainen päätös on ollut arvelluttava,jos katsotaan tämän ajan henkeä.

Eihän avioliitto voi onnistua muutaman kuukauden tuntemisen perusteella?Taloudellisesti,henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin nimissä lapsi ei pitäisi tehdä kuin kaksi?Oma arvosus naisena,tuottavana työntekijänä,tasa-arvokysymysissä urakehityksessä kärsii kotiäitiyden myötä? ja kuinka joku voi olla riippuvainen miehestään niin taloudellisesti ja henkisestikin?Lapsista ei kasva sosiaalisi ja fiksuja,jos heitä ei hoidateta päiväkodissa?

Olen ikikiitollinen,että olen saanut elää juuri tälläistä elämää.Rakastua aina uudelleen ja uudelleen samaan mieheen.Haasteet,konfliktit,elämän kipupisteet,surut,kriisit,ovat lujemmin kiinnittäneet meitä toisiimme.

Kaksi kertaa elämässäni olen joutunut hiuskarvan päähän kuolemasta,toisella kerralla tajusin sen mahdollisuuden olevan edessäni.....eikä sillonkaan tullut mieleen,että jotain olisi pitänyt tehdän elämässä toisin.

Tää oli nyt tälläistä minunlaista pohdintaa,jota harrastan ......Elämä On