uusi vuosi

Taas kerran saatiin vaihtaa vuosi uuteen.Mitä vanhemmaksi on tullut,vuodenvaihdekin herkistää mielen.Nuorena se oli vain riemukas juhla,joka vaati mukavaa seuraa ja "äksöniä".Vaikka kyllä nykyäänkin taas jälkeen pikkulapsivuosien,on kivaa saada vaihtaa vuosi hyvässä seurassa.

Mitä jäi kuluneesta vuodesta käteen,vai jäikö mitään? Jotain millä oikeesti on merkitystä?hmmm

Vuosi ollaan saatu asua uudessa kodissa,uudella (vanhalla) paikkakunnalla.Se on ollut piristävä kokemus melkein 11vuoden jälkeen,kun viimeksi ollaan muutettu.
Nuorimmaisen erityishaasteet on hyvin tullut myös täytettyä uudessa koulussa ja paikkakunnalla.

Mutta jäikö jotain elämää suurempaa käteen.....
Olen kantanut suurta murhetta ja hätää viime vuonna yhdestä lapsestamme.Lopulta en osannut kuin nostaa kädet pystyyn (voimattomuuden merkkinä) ja huutaa yötä päivää Jumalan puoleen.Sain kokea miltä tuntuu todellinen hätä.MUTTA rukouksiin vastattiin:lapseni sai avun:)) Kaikki kiitos menee Taivaan Isälle.
Hätä nuorista ja heidän elämästä on ehkä tällä hetkellä suurinta mitä koen.Halua omalla elämälläni tehdä jotain,mikä ehkä palan matkaa autta jotakuta nuorta kulkemaan eteenpäin.Itsessäni en näe mitään millä voisin tässä onnistua,mutta kun Jumala on tässä mukana,niin hyvä tulee.

Muistan omasta nuoruudesta millanen vaikutus oli aikuisilla (siis itseäni vanhemilla ihmisillä) jotka ottivat minut aidosti vastaan,ja olivat kiinnostuneita juuri minusta.Edelleen ne asiat lämmittävät sydäntäni ja ovat olleet isona osana elämääni,ja mitä minusta on tullut.

Toivon aitoja kohtaamisia missä ikinä liikutkin <3

Blogi ähky

Huomaan monesti kärsiväni blogi ähkystä.Selailen kaikenlaisia blogeja  sisustuksista ja muodista,sitten iskee yht äkkiä ähky!! Oon miettinyt että mistä se tulee?!

Oisko niin,että käärii kermat päältä ja sellanen syvällisemi sanoma jää saamatta?

On kiva katsoa kauniita koteja,mutta se on vain osa totuutta.Mitä sinne kauniin kodin sisälle kätkeytyy,se mua kiinnostaa.

Samat ihmisyyden ilot ja surut me täällä käydään...Yhdessä se vaan on kivempaa ja helpompaa:))

Ehkä alan taas käsittelemään täällä myös omaa kipuani ja iloani kehitysvammaisen lapsen äitinä olosta...

Sekalaisia otoksia:)

hu huuuuu

Voi hurja,aikaa on mennyt tuhottoman paljon kun viimeksi olen täällä käynyt ja kirjoittanut!!!
Ja voi mitä kaikke sinä aikana onkaan tapahtunut:muutama lintu on lentänyt pesästä,esikoinen on alkottanut koulun,olemme muuttaneet.....ja kaikista riittäis ajatuksia vaikka kuinka paljon jaettavaksi.Isoja asioita elämässä!

Jospa taas jatkaisin blogin kirjottelua;)

lauantaita

Jos joku,niin tällänen vuosien kestänyt kotiäitiys on tehnyt tehtävänsä.Minulla on aikaa
tutkiskella itseäni aamusta iltaa vuodesta toiseen.....siis oikeesti.Koskaan ei tule työkaverit
"häiritsemään" ajatteluani,ja se ei todellakaan enään ole pelkkää plussaa.

Tunnen oman raadollisuuden,heikkouden,vajavaisuuden,osaamattomuuden liiankin hyvin.
Jopa niin hyvin,että nyt alkaa tuntumaan,että onkohan minusta enään mihinkään uuteen,kun tämä
ajanjakso joskus päättyy.....ja se on alkanut aidosti pelottamaan.

Olen ollut "johtaja" kaikki nämä vuodet,ja "alaiseni" (lapset) ovat olleet juuri sitä varten,että muovaan ja muokkaan heitä.....ja jokainen tietää kasvatusoppaista sen verran,että näin sen kuuluu ollakin:)))

Miten tällänen ihminen,joka on johtanut "yritystä" yli 20vuotta,voi siirtyä jonkun toisen alaisuuteen!!kysympä vaan?? Tiedän,että on alueita joissa olen varmasti hyvä....mutta en todellakaan halua ruveta pesemään vessoja,toisten pyykkivuoria tuhoomaan,olemaan eteisvahtina että ulkoa tulevat ihmiset laittavat jalkineet/takit/hatut/skeitit omalle paikalla.

Olen myös huomannut,että kun tulee oikeen vaikee tilanne.....on helpompi siirtyä syrjään,ja antaa asioiden lipua omalla painollaan eteenpäin.Tämä piirre ei kylläkään näy kotioloissa,mutta muualla.

Olen nauttinut iän tuomasta varmuudesta ja rohkeudesta olla oma itsensä.Nyt kuitenkin enenemässä määrin huomaan omat heikkouteni.....Ehkä tämä tuo balanssin tähän palettiin.Ehkä on vielä toivoa,että minusta kuoriutuu viisas vanha Rouva,joka voi olla rohkaisuna ja tukena nuorille Rouville jotka ovat äitiyden ja naiseuden alkutaipaleella.

vanhempainiltailuja

Laskin,että olen istunut kymmenissä vanhempainilloissa.Ja tutustunut lasten koulunkäynnin yhteydessä yli viiteen kouluun.Eilen oli taas yhden vanhempainillan vuoro.

Kysymyksessä on koulu jota käy lapsemme,joka sai reilu vuosi sitten virallisesti diagnoosin kehitysvamma.Olen kokenut tässä prosessi monenlaista,kun olen totutellut/opetellut olemaan kehitysvammaisen lapsen äiti.....

Yksi kokemus tällä tiellä oli eilen.Oli erillainen lataus istua erityiskoulun ruokalassa kahvikuppi edessä,muiden erityislasten vanhempien ja opettajien kanssa.Tunne,että tänne me kuulumme oli uusi.Aijemmin olen mielessäni HUUTANUT "mitä mä täällä teen,en kuulu tänne!",kun olen ollut kehitysvammaisten lasten vanhemien vertaistukiryhmässä.Tai kun olen istunut palavereissa,koskien tätä lasta.Nyt tajusin,että yksi rappunen on taas noustu eteenpäin tällä tiellä.

Toinen asia,mikä on ollut aivan silmiinpistävää ja koskettavaa:koulun ilmapiiri! Aijemmat tutuksi tulleet koulut on ollu ihan ok,eikä todellakaan ole mitään valittamista.Mutta nyt olen kokenut erityistä lämpöä,ja huomavaisuutta kun astun koulun ovesta sisään:) Rehtori,joka vieraili vielä jokaisessa luokassa erikseen,pystyi heti kertomaan henkilöhohtaisia kokemuksia tästä luokasta,eikä lainkaa halunnut olla etäinen ja tietämätön mitä koulussa ruohonjuuritasolla tapahtuu.

Ilosenä yllätyksenä tällä lyhyellä tiellä erityikoulussamme on myös ollut: lukujärjestykseen
merkatutu kaussakäynnit ja kotitaloustunnit.Lisäksi aistihuoneessa olevat lepohetket....
Ei pahoja vaihtoehtoja pienille koululaisille normi koulussakaan:))