kouluun tutstumassa

Eilen oli minun vuoro käydä tutustumassa kuopuksemme tulevaan kouluun.Edellis syksynä kävin jo siellä visiitillä,mutta sillon oma "surutyöni" oli niin alussa,että käynti meni siinä samassa shokissa.
Nyt kun aikaa on taas kulunut,ja koulun aloitus lähestyy niin oli hyvä uusia visiitti (eikä se ole vielä miinenkään).
Viisi lasta olen jo ehtinyt elämässäni lähettämään enismmäiselle luokalle,mutta taas täytyy todeta,että erityslapsen kohdalle tämäkin prosessi näyttää olevan ihan erillainen.Pelot,odotukset,ahdistukset,kysymykset tuplaantuu moninkertaisiksi.

Koulu mihin tyttäremme on menossa,on erityiskoulu.Pääsääntösesti siellä taitaa olla kehitysvamma diagnoosilla,mutta toki on muitakin.Asian voi kääntää nyt niinkin,että kehitysvammasilla on ainakin etuoikeus päästä sinne.

Ja voi,vastaannotto siinä koulussa on todella lämmin ja äitikin voi tunteta,että jokainen lapsi otetaan perheineen avosylin vastaan.Tutustumisia järjestetään juuri niin paljon kuin kukin lapsi tarvitsee ja vanhemmat myös.Aikuisia on jokaisella luokalla useampi,ja luokkakoot on 6-8 lasta.Kuulostaa todella hyvältä.

Pienin askelin voin alkaa ajatukset siirtämään esikoulun turvallisesta ympäristöstä kohti koulua.....

Täytyy kuitenkin myöntää,että siinä rehtorin huoneessa pyörenäpöydän ymmärillä istuessamme,tuli sellanen häivähdys paniikista:"Mitä mä täällä teen??onko mulla muka kehitysvammanen lapsi??
Se oli kuitenkin vain häivähdys,ja tajusin että olen mennyt surutyössäni eteenpäin....sain koottua itseni,ja takaisin hetkeen."Elämä On...ja meillä on kehisyvammainen Rakas lapsi" <3

Tunnustukseen kuuluu seuraavat kolme tehtävää:

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.

2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi

3. Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle

1. http://valkoinenkotikaupungissa.blogspot.com/ on huippu taitavan kodinhengettären bologi.Kyseessä on nainen joka saa kaiken kunnian minulta....hänen käsissään ihan tavallinen asia saa loiston ja kauneuden.Ahkeruus ja toiminnallisuus ja sydämmellisyys....kaikki nämä yhdistyy kyseiseen ihmiseen sataselle.On ollut aivan mahtavaa blogin kautta saada seurata hänen elämää,kiitos siitä Milla <3

2.Mitä mitä mitä.....vai pitäis nyt kertoa 7 asiaa,käääk. Nooh tässä ne nyt tulee.

-minusta piti tulla lähetyssaarnaaja:) (mutta tulikin äiti,heh)

-ehdimme seurustelle tulevan meheni kanssa 5kk ja menimme 

kihloihin,ja siitä vielä 4kk niin olimme jo naimisissa:))

-kärisin todella paljon,että englannin kieli ei ole halussani:(

-minulle tärkeintä elämässä Jumlan ja perheen jälkeen on ehdottomasti ihmissuhteet!! Mikään

ei mene tämän asian edelle.....ei työ,harrastukset,talo ym.

-herkut on heikkouteni!!!

-en ole pitkäjänteinen..........

-odotan että pääsen anopiksi,ja sitten mummoksi;)

3. Mimmin mietteet,

                                                                        nella camilla,

                                                                        Tim Kiukas photo

perjantai ja aurinko:))

 Aurinko paistaa ja on perjantai,voiko enää enää parempaa yhdistelmää:)) Viikon haasteet on takana,nyt voi  ottaa rennosti viikonlopun.Otin aamulla muutaman kuvan,ja koitan opetella näitä blogitaitoja....

maanantaita

Asiat tapaavat jälkeenpäin katsottuna istuvan hyvin päällekäin,kuten nämä uudet säilytyslaatikkonikin.

Tänään nuorimmainen lähti tutustumaan kouluun! Ennen sitä ehdittiin itkeä isoja kyyneleitä,kun pelkkä ajatuskin sai hänen maailmansa järkkymään...jännityksestä,ja askeleella kohti tuntemattomaan.
Voi sitä riemua,kun käynti olikin aivan huippu:)))Matka kouluTAXIlla,pääsy leipomaan,kivat ihmiset (rehtori ja opettajat).....kaikki oli "täydellistä".
Ainekset katastoofiin oli olemassa,ja siksi onnistumisen riemu oli varmasti niin tyttärellä kun äidilläkin sanoinkuvaamaton.

Seitsemän vuotta olen jo kohdannut epäluuloisia katseita,kun kerron hankalasta elämästämme.Varmasti moni on miettinyt päänsä sisällä,että äidillä se ongelma taitaa olla ;) Kehitysvamma diagnoosin jälkeen,olen ollut helpottunut siitä tiedosta että tilanteemme ovat oikeesti todellisia,ja lapsemme tarvitsee aivan erityistä huomiota ja suhtautumista.

"Huonopuoli" asiassa on,että salaiset haaveeni muutosta tuntuu aina vain lipuvan kauemmaksi,koska en voi  ottaa riskiä siitä,että lapseni koluasiat menisivät huonompaan suuntaan.Vai tietääkö joku,että esim.Espoossa olis kehitysvammaisten lasten kouluasiat hyvin?Haluisin kuulla kovasti tästä asiasta.

Että tällästä meille tänään:))

kohti pääsiäistä

Ehkä sitä voi jo kääntää katseen tulevaan juhlaan,pääsiäiseen.
Huomasin jouluna,että enää jaksa kauheesti sälää ympärilleni ja suuri määrä koristeita jäi kaappiin.
Sama pätee pääsiäiseen.Ois kiva löytää muutamia kivoja yksityiskohtia,joita nautin ja luo tunnelmaa juhlaan.
Sisustaminen on ollu hiukan jäissä viimeaikoina,mutta ehkä kevät tuo piristystä tälläkin rintamalla.

muutoksen ajatuksia

Haluisin saada yhden ajatuksen ulos sanoiksi,joka ehkä suuresti vaikuttaa tämänhetkiseen "höryämiseeni".
Minulla on pitkin matkaa ollut isoja (mukavia) muutoksia tasaiseen tahtiin koko aikuisiän.Nyt on kuitenkin kulunut jo 7vuotta,kun muutokset ovat olleet "negatiivisiä",eli asioita mitkä vain ottaa eikä anna.Todella haastava juniorimme ja sittemmin tietoon tullut kehitysvammaisuus,on imenyt imenyt ja imenyt minut rusinaksi.

Nyt on kuitenkin sellanen jyskyttävä tunne,joka vaan yltyy,että jotain MUUTOSTA on tapahduttava...sellasita positiivista,joka saa koko kehon sykkimään ja syttymään.

Tässä onkin se mutta,olen kuin tiukkojen seinien ympäröimänä joita en itse voi muuttaa tai siirtää!!!Eli tähän tarvitaan IHME:))

On ollut helpottavaa tajuta tämä kokonaisuus itse,ja huomata että en ehkä olekaan niin "erikoisen vaikee",vaan olosuhteet ovat luoneet tämän tilanteen.

Olen ottanut jo askeleen ajatusentasolla,sehän on jo alku?

Siunattua päivää sinulle:)

kevyttä vaateasiaa

En tiedä miten tämän asian nyt ilmaisin,eli olenko häpäissäni,iloissani vai millai;) Loputon elämän pohtiminen ja murehtiminen sai tänään sit sen oudon piirteen....tuli tunne että nyt pitää päästä äkkiä pois neljän seinän sisältä,ja lähdin kaupungille.Toivon,että oisin törmät johonkin ystävään ja voinut hiukan purkaa ajatukais ja ehkä juoda kupin kahvia.No,en törmännyt ja aloin purkaa turhautumista etsimällä itselle jotain "ekstraa"....lopulta käsiini eksy tämä neuletakki!!!kääääk.Ja siten se olikin jo maksettu ja matkalla kotiin.
Mut hei,tämä menee täysin samaan piikkiin kun kenkähankinnatkin:eikö 40v nainen ole jo kyllin vanha satsaamaan johonkin ekstaan??onhan?

iholla

Eilen alkoi subilla uusi tv-sarja  "Iholla".Olin jo aijemmin ajatellut,että se vois olla mieleiseni ohjelma,ja niinhän se olikin.Ohjelma on niin raadollinen ja todellakin iholla kiinni,että siinä on pakko tulla esille todellisia asioita elämästä ja ihmismielestä.
Olen nimittäin huomannut omassa elämässä,että tässä arkea pyörittäessä tulee parhaat ajatukset ja kokemukset....joita on todella vaikee myöhemmin saada kirjotettuna ulos.
Sen lisäksi on niiiiiiiiiiiin lodullista nähdä ,kuinka sarjan henkilöt taistelevat pyykkivuorien tai murrosikäsen lapsen kanssa......ja toisaalta,kunka murrosikänen kokee että häntä ei kukaan ymmärrä.Ja lisäksi muuta asiat, mitä nämä naiset pohtivat....

Eilinen kun oli itsellänen sellanen tuskallisen pohdinnan päivä,niin ohjelma oli todella hyvä lopetus päivälle:))

Tämä aamu alkoi mukavasti puolison kanssa kahvittelulla kahvilassa.

Aurinko paistaa ihanasti,toivottavasti myös siellä missä sinä olet.

aamun ajatuksia

Nyt on sallanen tunne,että joku kohta aivoissa,sydämessä tai jossain räjähtää,jos paineita ei saa purettua tavalla tai toisella.Eilen kokeilin "musiikkiterapiaaa",eli talo oli tyhjänä ja sain laittaa musiikin soimaan täysille.Kyllä se hetkeksi helpotti.Aamulla taas mietin että puran paineet facebookkiin,mutta ehkä pienoinen epävarmuus esti sen.Minulla on nimittäin tunne,että osa ihmisitä ihmettelee avoimuuttani siellä,osa varmaan on hyvin kiinnostunut (juoruilu mielessä) asioista....eli nyt täytyy myöntää,että en ollut tarpeeksi rohkea:(

Tällä hetkellä on paljon vaikeita elämäntilanteita TAAS ystävilläni.Jotenkin haluisin auttaa enemmän ja ottaa kaikki taakat itselleni,jotta toisten ei tarvis kärsiä.Huomaan vaan,että ei se olekaan niin heloopa kun on omatkin asiat  kannettavana.

On äärimmäisen vaikeeta olla äiti tässä vaiheessa kun napanuora alkaa totaalisesti katkeemaan lapsista irti.
Olen koko elämämäni antanut lapsilleni,ollut kotiäitinä.Tämä on ollut minun valintani,hyvine ja huonoine puolineen.
Lasten ollessa pieniä oli monenlaisia haasteita,mutta jollain lailla kaikki oli minun hallintavallassani.Pystyin vaikuttamaan asioiden kulkuun ja tehdä ratkasuja,jotka koin olevan oikeita.Lasten tultua täysi ikäisiksi,tilanne muuttuu "dramaattisesti":he tekevät ratkasuja,joihin minulla ei ole valtaa.Ja näin sen kuuluu ollakin,ymmärrän sen täysin.MUTTA,kun itsestä tuntuu,että ratkasut ei ehkä johdekkaan välttämättä lapsen kannalta parhaaseen tulokseen.........
Se että lapsi valitsee kivisemmän tien,sattuu niiiiiin äidin sydämeen:( Kyllä kyllä,ymmärrän että näinhän tämä elämä meneekin,on mennyt meidän kaikkien kohdella:kantapään kautta oppimalla.

Kun näitä pohdin pää sauhuten,niin jäljelle jää TAAS vain ,että minulla on turva Jumalassa.En voi kulkea lasteni vierellä konkreettisesti enää,mutta Taivaan Isä voi:) Meillä on rukous,ja kuten Sana sanoo:rukous voi paljon.Tähän minä turvaan.Ja toivon,että sinäkin turvaat....jätä lapsesi Jumalan turvallisiin käsiin,Hän tietää ja tuntee kaiken,lapsestasikin.