lauantaita

Jos joku,niin tällänen vuosien kestänyt kotiäitiys on tehnyt tehtävänsä.Minulla on aikaa
tutkiskella itseäni aamusta iltaa vuodesta toiseen.....siis oikeesti.Koskaan ei tule työkaverit
"häiritsemään" ajatteluani,ja se ei todellakaan enään ole pelkkää plussaa.

Tunnen oman raadollisuuden,heikkouden,vajavaisuuden,osaamattomuuden liiankin hyvin.
Jopa niin hyvin,että nyt alkaa tuntumaan,että onkohan minusta enään mihinkään uuteen,kun tämä
ajanjakso joskus päättyy.....ja se on alkanut aidosti pelottamaan.

Olen ollut "johtaja" kaikki nämä vuodet,ja "alaiseni" (lapset) ovat olleet juuri sitä varten,että muovaan ja muokkaan heitä.....ja jokainen tietää kasvatusoppaista sen verran,että näin sen kuuluu ollakin:)))

Miten tällänen ihminen,joka on johtanut "yritystä" yli 20vuotta,voi siirtyä jonkun toisen alaisuuteen!!kysympä vaan?? Tiedän,että on alueita joissa olen varmasti hyvä....mutta en todellakaan halua ruveta pesemään vessoja,toisten pyykkivuoria tuhoomaan,olemaan eteisvahtina että ulkoa tulevat ihmiset laittavat jalkineet/takit/hatut/skeitit omalle paikalla.

Olen myös huomannut,että kun tulee oikeen vaikee tilanne.....on helpompi siirtyä syrjään,ja antaa asioiden lipua omalla painollaan eteenpäin.Tämä piirre ei kylläkään näy kotioloissa,mutta muualla.

Olen nauttinut iän tuomasta varmuudesta ja rohkeudesta olla oma itsensä.Nyt kuitenkin enenemässä määrin huomaan omat heikkouteni.....Ehkä tämä tuo balanssin tähän palettiin.Ehkä on vielä toivoa,että minusta kuoriutuu viisas vanha Rouva,joka voi olla rohkaisuna ja tukena nuorille Rouville jotka ovat äitiyden ja naiseuden alkutaipaleella.

vanhempainiltailuja

Laskin,että olen istunut kymmenissä vanhempainilloissa.Ja tutustunut lasten koulunkäynnin yhteydessä yli viiteen kouluun.Eilen oli taas yhden vanhempainillan vuoro.

Kysymyksessä on koulu jota käy lapsemme,joka sai reilu vuosi sitten virallisesti diagnoosin kehitysvamma.Olen kokenut tässä prosessi monenlaista,kun olen totutellut/opetellut olemaan kehitysvammaisen lapsen äiti.....

Yksi kokemus tällä tiellä oli eilen.Oli erillainen lataus istua erityiskoulun ruokalassa kahvikuppi edessä,muiden erityislasten vanhempien ja opettajien kanssa.Tunne,että tänne me kuulumme oli uusi.Aijemmin olen mielessäni HUUTANUT "mitä mä täällä teen,en kuulu tänne!",kun olen ollut kehitysvammaisten lasten vanhemien vertaistukiryhmässä.Tai kun olen istunut palavereissa,koskien tätä lasta.Nyt tajusin,että yksi rappunen on taas noustu eteenpäin tällä tiellä.

Toinen asia,mikä on ollut aivan silmiinpistävää ja koskettavaa:koulun ilmapiiri! Aijemmat tutuksi tulleet koulut on ollu ihan ok,eikä todellakaan ole mitään valittamista.Mutta nyt olen kokenut erityistä lämpöä,ja huomavaisuutta kun astun koulun ovesta sisään:) Rehtori,joka vieraili vielä jokaisessa luokassa erikseen,pystyi heti kertomaan henkilöhohtaisia kokemuksia tästä luokasta,eikä lainkaa halunnut olla etäinen ja tietämätön mitä koulussa ruohonjuuritasolla tapahtuu.

Ilosenä yllätyksenä tällä lyhyellä tiellä erityikoulussamme on myös ollut: lukujärjestykseen
merkatutu kaussakäynnit ja kotitaloustunnit.Lisäksi aistihuoneessa olevat lepohetket....
Ei pahoja vaihtoehtoja pienille koululaisille normi koulussakaan:))

puristuksissa

Kesä tuli ja meni.Kummasti sitä on vaan (joutunut) sopeutumaan tähänkin tilanteeseen,että yksi on lentänyt pesästä.Elämä on ihmeellistä,sopeutumisen suhteen.Vaikkakin kaipaa kovasti aikuistunutta lasta,niin äidinsydän tietää että näin asioiden pitääkin mennä.
Nyt toinenkin lapsi puhuu kotoota muutosta.....huh.

Itse etsin kuumeisesti paikkaani ja tuntuu,että "vanne kiristää päätä".Kesällä laitoimme talon myyntiin,mutta olosuhteiden pakosta otimme sen jo poiskin myynnistä.Kuitenkin minulle jäi vahva tunne,että jotain uutta elämässä PITÄÄ tulle.Tuntuuko tunne tutulta??On kuin kulkisin sumussa,eikä sen takaa pilkistä aurinkoa jota kohden pitäis mennä......

Ympärilläni nään paljon asioita,mitkä tuntuu niin ahdistavilta ja joiden kanssa ei yksinkertaisesti pysty elämään.On ihmisiä,jotka on vallan ja itsekkyyden nimissä valmiit tekemään mitä vaan.Ja tämä vielä kätketään "hyvyyteen" ja "valheisiin".Näin saadaankin monen pää sekasin,ja hups.....ne jotka eivät hyväksykään tätä,ovat hujareita ja juoksevat ihmisten perässä.Vaatii aikamoista rohkeutta ja nöyryyttä seurata sydämensä ääntä silläkin uhalle,että sinut leimataa "pahaksi".

Joskus elämässä on tehtävä radikaaleja liikeitä,jotta voit olla uskollinen totuudella!!Enemmän tulee kuunella Jumalaa kuin ihmisiä...näin se vaan on.Ja eikö juuri sydämelle Jumala puhukin.Se omantunnon ääni,joka meissä jokaisessa on......

lintu lensi pesästä

Tänään se sitten tapahtui,mitä olen kauan pelännyt....ensimmäinen lintu lensi pesästä!

Olen siirtänyt asian syvällistä käsittelyä aikana jolloin muutto alkoi varmistua.Innokas

nuoriherra on hoitanut muuttoon liittyvät asiat itse,ja pakkaaminen ja auton täyttäminenkin

sujuin ihan häneltä omatoimisesti:) Vältin suorastaan joutumasta kohtaamaan tätä asiaa....joka 

sinänsä kuulosta ehkä oudolta,mutta en oikeesti tiennyt miten kestän tämän ikävän ja luopumisen

tuskan.Eilen illalla tavaroiden ollessa valmiina muuttoautossa tätä päivää varten,kävin tyhjässä huoneessa!

Sillon se sitten purkautu:itkua sydämen pohjasta!!!!

Tajusin että aika mennyt palaja ei koskaan.Ajatuksissa näin pienen tarmoa ja innostusta olevan 

lapsemme pikkuisena.Isonpan hän on ollut meidän sosiaalinen lähteeemme,ystäviä ja toimintaa riittää

hänen ympärillä aina.Lahjakkuutta kaikilla taiteellisilla aloilla,sosiaalista taitoia käsitellä kehity-

vammaista pikkusiskoa,ja vaikka millasia hyviä ominaisuuksia täynnä oleva lapsi.

Vastapainona todella jääräpäinen ja menee läpi vaikka harmaan kiven (vaikka vähän tuliskin turpaan,heh).

Nyt on sitten kyyneleitä vuodateltu pitkin päivää.Toisaalla sydämessäni koen valtavaa riemua,että 

hän saa lähteä innolla kohti uusia haasteita ja koittamaa miten siivet kantaa.

Äsken kun pienimmäisen kanssa rukoilimme iltarukousta,niin siinä tajusin taas kerran mikä etuoikeus

rukoileminen on.Siinä minä saan äitinä jättää lapseni Taivaan Isän kämmenelle.Itse en nää enää voi olla 

samalla lailla läsnä hänen elämässä kun pikkusena,mutta Jumala on häntä lähellä:)

huh huh,olipa päivä.....

testi

siis kääk,tämä bolgger on muuttunut,enkä osaa enää edes käyttää tätä....."lapset,missä olette,äiti tarttee nyt apua!!!!"
Tässä nyt testaan,että osaanko edes laittaa tätä tekstiä näkyviin.Voi että,just kun jotain opin,niin sit taas tulee uusia virityksiä kehiin:( no,ehkä opin tän.

Aikaa on TAAS vieriny,ja en ole saanut aikaseksi kirjottaa tänne.
Ehkä alan avata sanallista arkkuani taas......
Uusia tuulia tässä onkin luvassa:ensimmäinen lintu lentää pesästään ensi viikolla! Ja jos olen rehellinen,niin enpä ole asiaa uskaltanut syvällisesti viel miettiä.Tai olenhan pohtinut tätä laajemmalti,mutta näin konkreettisesti kun asia on tässä ja nyt,niin.......apuaaaaaaa...

Toinen iso juttu,jota on joutunut pohtimaan enemmänkin on esikoisen kouluun lähtö syksyllä.
Tänään tein sellasen huomion,että asioidessani hänen kanssa lääkärissä tai muualla,niin sen jälkeen olen kuin tumman pilven verhoomana.Jotenkin vaan erityislapsen erityistarpeet erityisasioineen erityiskouluineen,saa minut lamaantumaan:(( Eli matka jatkuu tälläkin elämänalueella....

Lisäksi tämä kevät on ollut TODELLA haasteellinen kyseisen lapsen kanssa,askeleita on otettu taaksepäin ja meidän "sympioosi" on niin tiukka,että välillä tuntuu että se kuristaa minut,ja happi loppuu.
Jokin muutos elämään pitää tulla ja aika äkkiäkin.......niitä vastauksia tässä odotellessa:))

Nyt testaan,saanko tekstin näkyviin.....

hali hali

kouluun tutstumassa

Eilen oli minun vuoro käydä tutustumassa kuopuksemme tulevaan kouluun.Edellis syksynä kävin jo siellä visiitillä,mutta sillon oma "surutyöni" oli niin alussa,että käynti meni siinä samassa shokissa.
Nyt kun aikaa on taas kulunut,ja koulun aloitus lähestyy niin oli hyvä uusia visiitti (eikä se ole vielä miinenkään).
Viisi lasta olen jo ehtinyt elämässäni lähettämään enismmäiselle luokalle,mutta taas täytyy todeta,että erityslapsen kohdalle tämäkin prosessi näyttää olevan ihan erillainen.Pelot,odotukset,ahdistukset,kysymykset tuplaantuu moninkertaisiksi.

Koulu mihin tyttäremme on menossa,on erityiskoulu.Pääsääntösesti siellä taitaa olla kehitysvamma diagnoosilla,mutta toki on muitakin.Asian voi kääntää nyt niinkin,että kehitysvammasilla on ainakin etuoikeus päästä sinne.

Ja voi,vastaannotto siinä koulussa on todella lämmin ja äitikin voi tunteta,että jokainen lapsi otetaan perheineen avosylin vastaan.Tutustumisia järjestetään juuri niin paljon kuin kukin lapsi tarvitsee ja vanhemmat myös.Aikuisia on jokaisella luokalla useampi,ja luokkakoot on 6-8 lasta.Kuulostaa todella hyvältä.

Pienin askelin voin alkaa ajatukset siirtämään esikoulun turvallisesta ympäristöstä kohti koulua.....

Täytyy kuitenkin myöntää,että siinä rehtorin huoneessa pyörenäpöydän ymmärillä istuessamme,tuli sellanen häivähdys paniikista:"Mitä mä täällä teen??onko mulla muka kehitysvammanen lapsi??
Se oli kuitenkin vain häivähdys,ja tajusin että olen mennyt surutyössäni eteenpäin....sain koottua itseni,ja takaisin hetkeen."Elämä On...ja meillä on kehisyvammainen Rakas lapsi" <3

Tunnustukseen kuuluu seuraavat kolme tehtävää:

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.

2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi

3. Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle

1. http://valkoinenkotikaupungissa.blogspot.com/ on huippu taitavan kodinhengettären bologi.Kyseessä on nainen joka saa kaiken kunnian minulta....hänen käsissään ihan tavallinen asia saa loiston ja kauneuden.Ahkeruus ja toiminnallisuus ja sydämmellisyys....kaikki nämä yhdistyy kyseiseen ihmiseen sataselle.On ollut aivan mahtavaa blogin kautta saada seurata hänen elämää,kiitos siitä Milla <3

2.Mitä mitä mitä.....vai pitäis nyt kertoa 7 asiaa,käääk. Nooh tässä ne nyt tulee.

-minusta piti tulla lähetyssaarnaaja:) (mutta tulikin äiti,heh)

-ehdimme seurustelle tulevan meheni kanssa 5kk ja menimme 

kihloihin,ja siitä vielä 4kk niin olimme jo naimisissa:))

-kärisin todella paljon,että englannin kieli ei ole halussani:(

-minulle tärkeintä elämässä Jumlan ja perheen jälkeen on ehdottomasti ihmissuhteet!! Mikään

ei mene tämän asian edelle.....ei työ,harrastukset,talo ym.

-herkut on heikkouteni!!!

-en ole pitkäjänteinen..........

-odotan että pääsen anopiksi,ja sitten mummoksi;)

3. Mimmin mietteet,

                                                                        nella camilla,

                                                                        Tim Kiukas photo

perjantai ja aurinko:))

 Aurinko paistaa ja on perjantai,voiko enää enää parempaa yhdistelmää:)) Viikon haasteet on takana,nyt voi  ottaa rennosti viikonlopun.Otin aamulla muutaman kuvan,ja koitan opetella näitä blogitaitoja....

maanantaita

Asiat tapaavat jälkeenpäin katsottuna istuvan hyvin päällekäin,kuten nämä uudet säilytyslaatikkonikin.

Tänään nuorimmainen lähti tutustumaan kouluun! Ennen sitä ehdittiin itkeä isoja kyyneleitä,kun pelkkä ajatuskin sai hänen maailmansa järkkymään...jännityksestä,ja askeleella kohti tuntemattomaan.
Voi sitä riemua,kun käynti olikin aivan huippu:)))Matka kouluTAXIlla,pääsy leipomaan,kivat ihmiset (rehtori ja opettajat).....kaikki oli "täydellistä".
Ainekset katastoofiin oli olemassa,ja siksi onnistumisen riemu oli varmasti niin tyttärellä kun äidilläkin sanoinkuvaamaton.

Seitsemän vuotta olen jo kohdannut epäluuloisia katseita,kun kerron hankalasta elämästämme.Varmasti moni on miettinyt päänsä sisällä,että äidillä se ongelma taitaa olla ;) Kehitysvamma diagnoosin jälkeen,olen ollut helpottunut siitä tiedosta että tilanteemme ovat oikeesti todellisia,ja lapsemme tarvitsee aivan erityistä huomiota ja suhtautumista.

"Huonopuoli" asiassa on,että salaiset haaveeni muutosta tuntuu aina vain lipuvan kauemmaksi,koska en voi  ottaa riskiä siitä,että lapseni koluasiat menisivät huonompaan suuntaan.Vai tietääkö joku,että esim.Espoossa olis kehitysvammaisten lasten kouluasiat hyvin?Haluisin kuulla kovasti tästä asiasta.

Että tällästä meille tänään:))

kohti pääsiäistä

Ehkä sitä voi jo kääntää katseen tulevaan juhlaan,pääsiäiseen.
Huomasin jouluna,että enää jaksa kauheesti sälää ympärilleni ja suuri määrä koristeita jäi kaappiin.
Sama pätee pääsiäiseen.Ois kiva löytää muutamia kivoja yksityiskohtia,joita nautin ja luo tunnelmaa juhlaan.
Sisustaminen on ollu hiukan jäissä viimeaikoina,mutta ehkä kevät tuo piristystä tälläkin rintamalla.

muutoksen ajatuksia

Haluisin saada yhden ajatuksen ulos sanoiksi,joka ehkä suuresti vaikuttaa tämänhetkiseen "höryämiseeni".
Minulla on pitkin matkaa ollut isoja (mukavia) muutoksia tasaiseen tahtiin koko aikuisiän.Nyt on kuitenkin kulunut jo 7vuotta,kun muutokset ovat olleet "negatiivisiä",eli asioita mitkä vain ottaa eikä anna.Todella haastava juniorimme ja sittemmin tietoon tullut kehitysvammaisuus,on imenyt imenyt ja imenyt minut rusinaksi.

Nyt on kuitenkin sellanen jyskyttävä tunne,joka vaan yltyy,että jotain MUUTOSTA on tapahduttava...sellasita positiivista,joka saa koko kehon sykkimään ja syttymään.

Tässä onkin se mutta,olen kuin tiukkojen seinien ympäröimänä joita en itse voi muuttaa tai siirtää!!!Eli tähän tarvitaan IHME:))

On ollut helpottavaa tajuta tämä kokonaisuus itse,ja huomata että en ehkä olekaan niin "erikoisen vaikee",vaan olosuhteet ovat luoneet tämän tilanteen.

Olen ottanut jo askeleen ajatusentasolla,sehän on jo alku?

Siunattua päivää sinulle:)

kevyttä vaateasiaa

En tiedä miten tämän asian nyt ilmaisin,eli olenko häpäissäni,iloissani vai millai;) Loputon elämän pohtiminen ja murehtiminen sai tänään sit sen oudon piirteen....tuli tunne että nyt pitää päästä äkkiä pois neljän seinän sisältä,ja lähdin kaupungille.Toivon,että oisin törmät johonkin ystävään ja voinut hiukan purkaa ajatukais ja ehkä juoda kupin kahvia.No,en törmännyt ja aloin purkaa turhautumista etsimällä itselle jotain "ekstraa"....lopulta käsiini eksy tämä neuletakki!!!kääääk.Ja siten se olikin jo maksettu ja matkalla kotiin.
Mut hei,tämä menee täysin samaan piikkiin kun kenkähankinnatkin:eikö 40v nainen ole jo kyllin vanha satsaamaan johonkin ekstaan??onhan?

iholla

Eilen alkoi subilla uusi tv-sarja  "Iholla".Olin jo aijemmin ajatellut,että se vois olla mieleiseni ohjelma,ja niinhän se olikin.Ohjelma on niin raadollinen ja todellakin iholla kiinni,että siinä on pakko tulla esille todellisia asioita elämästä ja ihmismielestä.
Olen nimittäin huomannut omassa elämässä,että tässä arkea pyörittäessä tulee parhaat ajatukset ja kokemukset....joita on todella vaikee myöhemmin saada kirjotettuna ulos.
Sen lisäksi on niiiiiiiiiiiin lodullista nähdä ,kuinka sarjan henkilöt taistelevat pyykkivuorien tai murrosikäsen lapsen kanssa......ja toisaalta,kunka murrosikänen kokee että häntä ei kukaan ymmärrä.Ja lisäksi muuta asiat, mitä nämä naiset pohtivat....

Eilinen kun oli itsellänen sellanen tuskallisen pohdinnan päivä,niin ohjelma oli todella hyvä lopetus päivälle:))

Tämä aamu alkoi mukavasti puolison kanssa kahvittelulla kahvilassa.

Aurinko paistaa ihanasti,toivottavasti myös siellä missä sinä olet.

aamun ajatuksia

Nyt on sallanen tunne,että joku kohta aivoissa,sydämessä tai jossain räjähtää,jos paineita ei saa purettua tavalla tai toisella.Eilen kokeilin "musiikkiterapiaaa",eli talo oli tyhjänä ja sain laittaa musiikin soimaan täysille.Kyllä se hetkeksi helpotti.Aamulla taas mietin että puran paineet facebookkiin,mutta ehkä pienoinen epävarmuus esti sen.Minulla on nimittäin tunne,että osa ihmisitä ihmettelee avoimuuttani siellä,osa varmaan on hyvin kiinnostunut (juoruilu mielessä) asioista....eli nyt täytyy myöntää,että en ollut tarpeeksi rohkea:(

Tällä hetkellä on paljon vaikeita elämäntilanteita TAAS ystävilläni.Jotenkin haluisin auttaa enemmän ja ottaa kaikki taakat itselleni,jotta toisten ei tarvis kärsiä.Huomaan vaan,että ei se olekaan niin heloopa kun on omatkin asiat  kannettavana.

On äärimmäisen vaikeeta olla äiti tässä vaiheessa kun napanuora alkaa totaalisesti katkeemaan lapsista irti.
Olen koko elämämäni antanut lapsilleni,ollut kotiäitinä.Tämä on ollut minun valintani,hyvine ja huonoine puolineen.
Lasten ollessa pieniä oli monenlaisia haasteita,mutta jollain lailla kaikki oli minun hallintavallassani.Pystyin vaikuttamaan asioiden kulkuun ja tehdä ratkasuja,jotka koin olevan oikeita.Lasten tultua täysi ikäisiksi,tilanne muuttuu "dramaattisesti":he tekevät ratkasuja,joihin minulla ei ole valtaa.Ja näin sen kuuluu ollakin,ymmärrän sen täysin.MUTTA,kun itsestä tuntuu,että ratkasut ei ehkä johdekkaan välttämättä lapsen kannalta parhaaseen tulokseen.........
Se että lapsi valitsee kivisemmän tien,sattuu niiiiiin äidin sydämeen:( Kyllä kyllä,ymmärrän että näinhän tämä elämä meneekin,on mennyt meidän kaikkien kohdella:kantapään kautta oppimalla.

Kun näitä pohdin pää sauhuten,niin jäljelle jää TAAS vain ,että minulla on turva Jumalassa.En voi kulkea lasteni vierellä konkreettisesti enää,mutta Taivaan Isä voi:) Meillä on rukous,ja kuten Sana sanoo:rukous voi paljon.Tähän minä turvaan.Ja toivon,että sinäkin turvaat....jätä lapsesi Jumalan turvallisiin käsiin,Hän tietää ja tuntee kaiken,lapsestasikin.

Sushi ilta

Tässä on meidän suurinta herkkua:)) Jo pitenmmän aikaa olemme hullaantuneet tästä makuelämyksestä.Mieheni on alkanut tekemään näitä nyt itsekin,ja maku on niiiiin ihana.
Eikä viikonlopusta puuttunut runebergintorttujakaan....eikä vaalinameja:))
Ja mikäs sen parempi lopetus  viikonlopulle,kun Saulin valinta "prehidentiksi",jeee:)))))

Amsterdam

Ihan näkemisen arvoinen kaupunki:) Ihania kanaaleja,kahviloita,kauppoja.....lisäksi hiiriä,puluja,kissoja ruokapaikoissa,ha ha ha haaaaa:) Eli hiukan toista kun mielläpäin ollaan totuttu.Pyöräilijät ovat kuninkaita,joita on joka paikassa.Lapset on viritetty istumaan jos jonkinlaisissa häkkyröissä pyörän etu tai takaosassa,eikä kypäristä ole tietoakaan.Tuli kyllä aika hupaisa olo,kun me täällä Suomessa olemme niin tarkkoja kaikesta (hyvä niin?) mutte miten näin erinlaiset kulttuurit ja tavat sitten saadaan EU:ssä yksien sääntöjen piiriin.Tai siis Suomessahan kaikkia lakeja mitä millonkin keksitään,niin noudatetaan kiltisti.Olemme jopa valmiita luopumaan omasta kulttuurista ja perinteisä,että ei vaan kukaan loukkaannu.Jännää,mutta ei taida toimia muuaalla:))Palataan vielä Hollantii:IHANIA juustoja saatavilla:)))